Kotia etsivä koira: HARA (Sonian pennut)

Hara on tarhaoloissa tottumattomaksi kasvanut nuori ja utelias koira, joka etsii ymmärtäväistä ja koirakaverillista kotia tositarkoituksella
Syntymäaika: 4/2022
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio: 55cm / 20-22kg

Perustiedot ja tausta
15.4.2024

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Huhtikuussa 2022 Ioanan ystävä soitti hänelle ja pyysi apua Ioanan kotikylästä löytyneen pentueen kanssa. Ioana päätti auttaa ja otti emon sekä pennut hoiviinsa tarhalle. Syyskuussa 2022 Kulkurien aktiivit tapasivat ensimmäistä kertaa pentueen tarhalla. Pentueen emo on arka ja piilottelee kopissa, eikä emoa sen vuoksi ole otettu adoptio-ohjelmaan. Sen sijaan pennut Hara, Miran, Miranda S ja Haiduc S alkoivat etsiä omaa kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Pentueesta Miranda S on jo matkustanut omaan kotiinsa Suomeen, mutta muut vielä odottavat omia kotejaan.

Pentueen koirat on tavattu nyt jo muutaman kerran adoptioon ottamisen jälkeen ja ne ovat kasvaneet pennuista nuoriksi aikuisiksi koiriksi. Pentueen jäsenet ovat olleet joka kerta tavatessa vieraisiin ihmisiin tottumattomia, mutta suhtautuneet kuitenkin vieraisiin kiinnostuneesti ja innostuneesti. Häkissä olon aikana sisarukset ovat reipastuneet ja rohkaistuneet, kun tottuvat vieraisiin. Hara on pentueesta kaikista valkoisin. Se uskaltaa syödä herkkuja vieraan kädestä, mutta ei anna koskea, kuten eivät muutkaan sisaruksista. Täytyy muistaa, että Sonian pennut ovat kasvaneet koko elämänsä tarhan aitojen sisällä ja niiden kokemukset ympäröivästä maailmasta ovat hyvin rajoittuneita. Niiden rotuperimästä tai kasvun mukana tuomista luonteenpiirteistä ei ole vielä mitään varmuutta tai tietoa tässä vaiheessa. Pennut ovat myös tottuneet elämään toistensa seurassa pienessä tilassa ja muutos uuteen voi olla niille shokki, joka voi aiheuttaa odottamatontakin käytöksen muutosta.

Hara etsii kotia, jossa sitä osataan tukea ja opastaa kohti kotikoiran elämää lempeästi ja kärsivällisesti. Kotia, jolla riittää huumorintajua energisen nuoren koiran kommelluksiin sekä ymmärrystä Haran lähtökohdista. Kodin tulee ymmärtää ajan antamisen, sitoutuneisuuden sekä lajityypillisen tekemisen tarjoamisen merkitys. Pelkiksi sohvaperunoiksi Sonian pennuista tuskin on, vaan ne tulevat tarvitsemaan riittävästi fyysistä ja psyykkistä puuhaa pysyäkseen tyytyväisinä. Hara etsii ensisijaisesti kotia, jossa sille on valmiina reipas koirakaveri näyttämässä esimerkkiä ja antamassa turvaa.

Päivitykset

15.4.2024
Hara tavattiin maaliskuussa Romaniassa. Hara sekä sisarukset ovat pysyneet melko samanlaisina aiempaan verrattuna. He ovat uteliaita, mutta tottumattomia säpsyilijöitä. Hara sekä sisarukset päästetään tapaamisen aluksi vapaaksi sisäpihalle, jossa ne juoksevat ja loikkivat selvästi täysin rinnoin ja innoissaan. Tulevat syömään maahan heiteltyjä herkkuja sen, minkä juoksemiseltaan malttavat. Pihalla kirmailun jälkeen siirrytään häkkiin sisälle koirien kanssa. Hara on varovaisempi tällä hetkellä kuin siskonsa Miran, mutta kuitenkin rohkeampi kuin Haiduc S. Hara tulee hakemaan vieraiden tarjoamia herkkuja kädestä ajoittain, mutta ei yhtä rohkeasti kuin Miran. Kolmikko säpsyilee porukalla ihmisten liikkeitä ja perääntyvät välillä koppiin tauottamaan ja tulevat sitten takaisin. Hara on usein Miranin vieressä tai hieman takana peesailemassa. Kun vieras ihminen menee häkin sisällä lähemmäs koppia joka toimii kolmikon turvapaikkana, pysyttelee Haiduc S pitkälti kopin suojissa, mutta Miran sekä Hara uskaltavat olla myös kopin ulkopuolella. Hara haukkuu häkissä melko paljon aidalla seisovaa ihmistä, mutta syy jäi epäselväksi. Sama ihminen ei aiheuttanut sisäpihalla mitään reaktiota, joten olisiko tässä tilanteessa ollut Haran mielestä jotain outoa. Kun vieraat menevät lopuksi pois häkistä, on koko kolmikko rohkeampi ja erityisesti Hara sekä Miran seisovat häkin aitaa vasten ja syövät herkkuja aidan läpi syöteltynä.

Lisätty uusia kuvia ja videoita.

27.2.2024
Hara lähettää terveisiä Romaniasta uuden kuvan muodossa. On harmi, että Sonian pennut ovat edelleen tarhalla eivätkä ne tunnu juuri herättävän ihmisten mielenkiintoa. Pentueen ainoa Suomeen matkustanut on asustellut Suomessa jo yli puoli vuotta ja sopeutunut kotikoiran elämään oikein mukavasti. Me uskomme, että muutkin pentueen jäsenet voisivat sopeutua mainiosti oikeanlaisessa kodissa ja ympäristössä, koirakaverin tuella. Toivottavasti Haran postilaatikkoon tulee lähiaikoina eloa! <3

26.6.2023
Sonian pennut tavattiin taas toukokuussa yhdistysmatkalla. Pennuista reippain, Miranda S, on matkustanut viime tapaamisen jälkeen omaan kotiinsa Suomeen. Jäljellä oleva kolmikko eli Hara, Haiduc S ja Miran olivat nyt tavatessa menneet iloksemme rohkeampaan suuntaan viime tapaamiseen verrattuna. Vierailijoiden mennessä ensimmäistä kertaa häkkiin, menevät sisarukset piiloon koppiin. Ne tulevat kuitenkin melko nopeasti kopista ulos. Ajan kanssa ne tulivat kaikki nyt syömään herkkuja vieraiden kädestä saakka ja olivat muutenkin rohkeammin lähellä ihmistä. Vierailun alussa Hara uskaltaa ottaa vähän nameja kädestä varovasti, mutta perääntyy sitten. Ajan kanssa Hara pikkuhiljaa rohkaistuu ja hakee toistuvasti ruokaa ihmisen kädestä. Hara menee myös kiinnostuneena haistelemaan kopin katolla kohtaa, jossa yksi vierailija oli istunut aiemmin. Jos tapahtuu jotain jännittävää, sisarukset perääntyvät ja tauottavat, mutta palautuvat kuitenkin nopeasti tilanteista. Kulkureiden aktiivit arvioivat, että Sonian pennut ovat varmasti kehityskelpoisia kotioloissa. Ne olivat myös sen oloisia, että jos aikaa viettäisi niiden kanssa vielä enemmän, rohkaistuisivat varmasti lisää. Ioanan tullessa häkkiin antamaan sisaruksille märkäruokaa, perääntyvät ne koppiin eli tutunkin ihmisen yllättävä saapuminen häkkiin on niistä kuitenkin jännittävää. Hara haukkuu jonkin verran tapaamisen aikana.

Pentueen jo Suomeen matkustanut jäsen on reipastunut omassa kodissaan paljon nopeammin kuin odotukset olivat ja sopeutunut kotielämään varsin mallikkaasti. Olisikin hienoa, että muutkin Sonian pennut saisivat saman mahdollisuuden.

Lisätty uusia kuvia ja video.

12.2.2023
Kulkureiden aktiivit kävivät vierailemassa tarhalla helmikuun alussa ja tapasivat siellä myös Sonian pennut. Hara ja koko pentue ovat menneet hieman tottumattomampaan ja arempaan suuntaan. Hara ei enää uskaltanut hakea nameja kädestä saakka, kuten eivät muutkaan pennut Mirandaa lukuunottamatta. Hara jättäytyi vierailun alussa taka-alalle kopin viereen ja säpsyi pennuista eniten. Myöhemmin Hara seisoskeli aika paljon paikoillaan katsellen vieraita ja lopuksi laittoi pötköttämään kopin suulle. Kaikki pennut säpsyilivät vieraiden liikkeitä ja pakenivat herkästi koko porukalla koppiin piiloon. Pennut olivat kuitenkin kiinnostuneita vieraista ja söivät heiteltyjä herkkuja maasta. Pennut päästettiin myös sisäpihalle juoksemaan häkissä tapaamisen jälkeen, jossa ne kirmasivat onnellisena eivätkä juuri välittäneet tällöin vieraista. Ioanan eli tutun ihmisen kanssa pennut ovat rohkeampia.

Lisätty Haralle kuvia ja videoita.

13.1.2023
Hara aloittaa oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: