Kodin saanut koira: JERE (Team Hulivili) (nyk. Jerolin)

Syntymäaika: noin 03/2021
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Suomessa (Tuusula)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
22.2.2022

Ioana Bodea on bukarestilainen nainen, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jota viimeistellään parhaillaan. Jotkut koirat ovat jo päässeet asumaan näihin uusiin oloihin. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Onevetin ja Cosoban koiratarhoilla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Ioana haki koko Team Hulivili pentueen ja niiden emon Palladin kunnalliselta koiratarhalta ja toi ne Cosoban tarhalle. Pentueeseen kuuluvat pennut VilleIlmariAntti, Eetu, Ilkka, Neea, Aapo ja Jere. Pentujen noin 5-vuotias emo on jäänyt auton alle ennen kunnalliselle tarhalle joutumistaan ja asuu tällä hetkellä Ioanan kotona, jotta sen tarvitsema erityishoito tai lääkityksen anto on helpompi toteuttaa. Jere oli tarhalla selvästi samassa häkissä asuvia sisaruksiaan ujompi ja arasteli ihmisiä sekä uutta tilannetta muita enemmän. Se touhotti kyllä sisaruksiensa takana, mutta ei juuri uskaltanut tulla kosketusetäisyydelle vaan pysytteli taaempana. Jere etsii kotia, jossa sillä olisi valmiiksi kiva ja reipas koirakaveri tukenaan kotiutumisen tiellä. Rauhallinen asuinympäristö sekä kokemus ujomman koiran tukemisesta katsotaan eduksi. Kotiutumisen edetessä Jerekin varmasti tulee vaatimaan perheeltään aktiivisuutta ja lajityypillisen tekemisen tarjoamista, eikä siitä ole sohvaperunaksi. Myös kärsivällisyys ja huumori pennun kujeiluihin tulee tarpeeseen. Tulee myös muistaa, että uuteen kotiin siirtyessä pennuille tulee valtava määrä muutoksia sekä stressiä ja monet asiat saattavat jännittää.

Ioanan arvion mukaan kaikki Hulivili-pennut tulevat aikuisena olemaan 55-60 cm korkeita ja noin 22-28 kilon painoisia, eli isohkoja keskikokoisia.

Jere matkusti kotihoitoon Suomeen 30.10.2021 kahden aikuisen, yhden teini-ikäisen sekä kahden koiran talouteen. Kotihoitopaikka sijaitsee omakotitalossa, haja-asutusalueella. Alta voit lukea Jeren kuulumisia kotihoidosta. Jereä pääsee tapaamaan kotihoitoon adoptioprosessin ja haastattelujen jälkeen sovitusti. Jere luovutetaan ainoastaan kotiin, jossa sille on valmiiksi vähintään yksi koirakaveri, koska toisen koiran tuki on osoittautunut Jerelle tärkeäksi. Tästä kotikriteeristä ei Jeren kohdalla jousteta. Jere voisi sopeutua mihin asuinmuotoon vain, kunhan asuinympäristö on riittävän rauhallinen.

Päivitykset

6.6.222
Jere muutti omaan kotiinsa 24.5.2022 ja nimi muutti hieman muotoaan ollen nykyään Jerolin. Hulivilipoika on yllättänyt kaikki ja ottanut ison elämänmuutoksen vastaan rohkeasti! Onnea yhteiselle matkalle Jerolin ja perhe <3

10.5.2022
Jere on tänään varattu omaan kotiinsa <3 Poika kerkesi viettää kotihoidossa hieman yli puoli vuotta. Onneksi olkoon Jeren tulevalle perheelle ja mielettömän suuri kiitos Jeren kotihoitajalle pitkäjänteisestä ja kärsivällisestä työstä <3

24.2.2022
Jere on ottanut isoja kehitysharppauksia kotihoidossa. Jere ulkoilee nykyään jo metsälenkkien muodossa, eikä enää pelkästään omassa pihassa. Tulee kuitenkin huomioida, että kotihoitopaikka on hyvin rauhallisella alueella eikä ulkoillessa näy juuri autoja, muita ihmisiä tai polkupyöriä eli tällaiset asiat ovat Jerelle vieraita. Varusteet saadaan päälle jouhevammin, joskin edelleen kotihoitoperheen nainen on Jeren luottoihminen ja muut perheestä eivät ole Jerelle varusteita pukeneet päälle. Eli uuden ihmisen kanssa varusteiden pukemista pitää varmasti taas harjoitella, kuten toki muitakin taitoja. Pääsiäisen aikaan kotihoitopaikassa kävi kaksi vierailijaa, jotka Jere on nähnyt viimeksi jouluna. Tällä kertaa Jere ei paennut omaan huoneeseensa ja pysynyt siellä piilossa, kuten teki viimeksi. Kovasti jännitti, mutta pysytteli samassa huoneessa vieraiden kanssa ja kävipä nuuhkuttelemassa ja tutustumassa lähemminkin vierailun toisena päivänä. Vierailu osoitti, että Jere on kiinnostunut sekä utelias ja tulee kyllä tutustumaan kunhan saa tehdä sen omaan tahtiinsa. Jo aiemmin huhtikuussa kävi myös yksi entuudestaan tuntematon ihminen kylässä, jota Jere myös uskalsi käydä haistelemassa ja oleskelemassa melko lähellä.

Jere on kaikin puolin kehityskelpoinen ja iloinen koirapoika! Kotihoitoperheen toisten koirien kanssa välit ovat hyvät ja Jere nauttii edelleen koiraseurasta ja leikkimisestä. Hoitotoimet onnistuvat kotihoitoperheen naisen tekemänä sujuvasti. Jere voisi sopeutua myös kerrostaloon, kunhan siellä olisi koirakaveri ja perheellä on kärsivällisyyttä ja ymmärrystä siitä, että paikat kuten rappukäytävä voivat olla haastavia alussa.

Lisätty Jerestä uusia videoita ja kuvia.

22.2.2022
Jere on päässyt jo harjoittelemaan ulkoilua, mutta vaatii edelleen paljon treeniä ja toistoja varusteiden suhteen jotta ne tulevat pojalle mukavaksi jutuksi. Tällä hetkellä kotihoidossa harjoitellaan pelkän “klipsun” kiinnitystä valjaisiin. Lisätty tästä harjoittelusta video. Videolta näkee, että Jereä kyllä jännittää tilanne, ehkä sekä klipsu että selkää lähestyvä käsi. Jere tulee tarvitsemaan siis paljon toistoja ja kärsivällistä harjoittelua näihin myös tulevassa kodissaan.

Muuten Jerellä rullaa elämä kotihoidossa kuten aikaisemminkin. Taas on aavistus lisää rentoutta ja rohkeutta ilmestynyt Jeren käytökseen, tällä kertaa teini-ikäisen seurassa. Jere pystyy jo asteen rennommin olemaan hänen kanssaan samassa tilassa. Jere viihtyy kotihoidossa hyvin ja kotihoitaja on tehnyt äärettömän hyvää työtä Jeren kanssa. Olisi kuitenkin ihanaa, että Jere pääsisi ihan omaan kotiin jatkamaan harjoitteluja.

24.1.2022
Vuosi on vaihtunut ja Jere jatkaa kotihoidossa eloaan. Se painii koirakavereiden kanssa ja rallittelee pitkin asuntoa innostuksissaan. Kuukaudessa se on rohkaistunut sen verran, että pystyy olemaan jo melko rennosti olohuoneessa kun perheen mies on paikalla myös. Jere ei enää miehen liikkuessa pakene omaan huoneeseensa, mutta koirasiskon taakse se varmuuden vuoksi kuitenkin menee kun mies nousee seisomaan. Jere tukeutuukin paljon erityisesti kotihoitoperheen 8-vuotiaaseen narttukoiraan. Myös 7-vuotiaan uroksen kanssa niillä on hyvät välit.

Kosketuksen harjoittelu on hyvällä mallilla ja kotihoitaja saakin koskea Jereä nyt jo koko selän matkalta sekä “nykiä” valjaiden renksuja. Tulevan kodin täytyy varautua siihen, että näitä asioita on harjoiteltava pienissä erissä, Jeren ehdoilla. Jere ei ole vielä ulkoillut, vaikka se katseleekin kovin uteliaana ulko-ovelta kun kotihoitoperheen koirat leikkivät pihalla. Jostain syystä ulos meneminen on vielä ollut Jeren mielestä liian jännittävää. Jere antaa kotihoitajan hienosti leikata kynnet sekä katsoa korviin ja hampaisiin, toki näitä pitää uuden ihmisen kanssa harjoitella taas pienissä erissä.

Vieraat ihmiset Jereä luonnollisesti jännittävät ja välillä se haukkuu hätäistä haukkua myös, kun kotihoitoperheen teini-ikäinen tai mies tulevat kotiin sisälle. Vieraiden ihmisten tapaamista voi joutua Jeren kanssa tulevaisuudessa harjoittelemaan. Jere viihtyisi varmasti parhaiten kodissa, jossa elämä on melko rauhallista eikä vieraita käy ihan jatkuvasti.

Lisätty kuvia ja videoita.

19.12.2021
Jerellä menee kotihoidossa oikein kivasti ja hän edistyy omaan tahtiinsa. Sisällä Jere pikkuhiljaa edelleen rentoutuu enemmän ja enemmän. Tällä hetkellä Jere uskaltaa tulla olohuoneeseen myös silloin, kun perheen mies on istumassa sohvalla. Tämä ei vielä jokin aika sitten onnistunut. Edelleen Jere herkästi perääntyy omaan huoneeseensa, mikäli mies liikkuu, mutta hienoa edistymistä on asiassa tullut. Ulkoilua Jere ei ole vielä päässyt kokeilemaan, koska poika pakittaa tosi herkästi pois tilanteesta mikäli valjaisiin yritetään koskea. Tällä hetkellä kotihoitaja harjoitteleekin Jeren kanssa sitä, että selkää saisi koskea koko alueelta. Jeren kanssa on tärkeää edetä pienin askelin, koiran tahdissa. Jerestä lisätty kuvia ja video.

30.11.2021
Jerestä on alkanut kuoriutua leikkisä poika, joka yrittää kovasti saada kotihoitoperheen koiria leikkimään kanssaan ja rallittelee pitkin asuntoa sekä hepuloi. Jere etsii kotia, jossa sille olisi leikkikaveri ennestään, sillä se nauttii kovasti koiraseurasta. Perheen mies Jereä edelleen jännittää ja miehen ollessa paikalla, katoaa Jere yleensä omaan huoneeseensa. Jeren kanssa on harjoiteltu valjaiden pukemista ja lähiaikoina se taitaa olla valmis kokeilemaan ulkoilua. Lisätty pari videota sekä kuva.

24.11.2021
Jere-poika se edistyy omaan tahtiinsa kärsivällisen kotihoitoperheen tuella! Kun Jere oli yli kaksi viikkoa katsellut kotihoitoperheen menoa kodinhoitohuoneesta käsin, päätti se lähteä tutkimusmatkailemaan ja onkin nyt viime päivinä ottanut isoja harppauksia tämän suhteen eteenpäin. Jere on ulottanut liikkumisalueensa jo keittiöön saakka sekä tehnyt tuttavuutta kotihoitoperheen koirien kanssa. Pikkuhiljaa jää alkaa siis murtua ja uteliaisuus voittaa. Keittiöön on tultu kurkistelemaan silloin, kun siellä on joko kotihoitoperheen äiti tai teini-ikäinen, miehen ollessa vielä hieman liian jännittävä. Jere ei ole vielä ulkoillut, mutta kyllä senkin aika koittaa tulevaisuudessa. Lisätty pienestä tutkimusmatkailijasta uusi video.

8.11.2021
Jere on ollut nyt reilu viikon kotihoitopaikassaan. Se tuotiin kotihoitoon kuljetusboksissa, joka asetettiin kodinhoitohuoneeseen ja siitä irrotettiin katto. Jere on saanut omaan tahtiinsa edetä, miettiä ja katsella perheen menoa omasta huoneestaan. Kotihoitoperheen naishenkilö alkaa nyt olla Jerestä olla sen verran kiva, että hänelle voi varovaisesti häntää heiluttaa ja silitykset sekä rapsutukset maistuvat. Muut ihmiset ovat vielä vähän jännittäviä. Kotihoitoperheen omat koirat ovat käyneet Jereä tapaaamassa kodinhoitohuoneessa ja Jere katseleekin niitä korvat hörössä. Jere on kuitenkin vielä melko jäässä ja tarvitsee lisää aikaa rentoutuakseen ja rohkaistuakseen.

31.10.2021
Jere matkusti eilen Suomeen kotihoitoon. Annetaan pojan muutama päivä toipua ympäristön vaihdoksesta ja katsotaan, millainen veijari sieltä alkaa kuoriutumaan. Jeren profiili päivitetään, kunhan tutustumme vähän enemmän.

27.9.2021
Saimme hyviä uutisia, Jere on nimittäin saanut matkalipun 30.10. Suomeen! Jere saapuu kotihoitoon, mutta mikäli oma koti sattuisi löytymään ennen Suomeen tulemista, olisi se tietysti kaikista hienointa. Lisätty Jerelle pari kuvaa pentuajoilta sekä uusi video, jonka Ioana on kuvannut pennuista. Tutun ihmisen kanssa Jere on selvästi rennompi, kuin vieraiden ihmisten kanssa.

31.8.2021
Jere aloittaa tänään oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. 

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua. 

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen kastrointia.

Jere saapui Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jere on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

Hulivilipennut 9/2021

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/oana.numbsoul/videos/536934124046951/?__tn__=%2CO” width=”500″ height=”400″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: