Enkelikoira: JIVE (Tanssipennut)

Syntymäaika: noin 11/2020
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
28.3.2022

Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran ja kissan tarha, joista pitää huolta tarhalla asuva romanialainen pariskunta. Tarhalla eläimille pyritään järjestämään mahdollisimman hyvät elinolot niiden odottaessa kodin löytymistä tai vaikka kotia ei löytyisikään. Tarhan yhteinen rakennusprojekti alkoi toukokuussa 2016 ja jatkui kolme vuotta päättyen elokuussa 2019. Kulkurien ja Carmenin yhteistyö jatkuu eri muodoissaan muun muassa valistustyön sekä sterilointityön merkeissä. Carmen jatkaa muiden tukijoidensa kanssa tarhan varustamista ja tällä hetkellä on ajankohtaista sähköjen saaminen tarhalle.

Marraskuussa 2020 Carmen löysi Mitrenin hautausmaan läheltä emon sekä sen kahdeksan pentua. Yksi pennuista oli valitettavasti kerennyt jo menehtyä kylmyyteen, muut pennut värjöttelivät läjässä emon lähellä. Pennuista neljä, SambaRumba, Jive ja Cha-cha pääsevät nyt noin 9kk iässä mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Myös emo, Bossa, löytyy adoptio-ohjelmasta. Loput pennuista ovat adoptio-ohjelmaan vielä liian arkoja. Pentujen kesken on huomattu tarhalla luonne-eroja, mutta jokaiselle niistä kaikki tarhan ulkopuolinen elämä on vierasta ja jännittävää. Jokainen niistä tarvitsee tulevalta perheeltään aikaa, lempeää ohjausta sekä tukemista matkallaan kotikoiraksi. Myös kärsivällisyys ja huumorintaju ovat varmasti tarpeen ja kotiutumisen edetessä voi edessä olla paljon pentuenergiaa, unettomia öitä ja silputtuja sanomalehtiä. Pentujen rotuperimää emme voi kuin arvailla, joten iän kertymisen myötä voi esiin tulla yllättäviäkin ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä.

Jive on pentueen reippain ja se touhottaa iloisesti ympäri häkkiä häntä heiluen. Jive käy rohkeasti vieraidenkin rapsuteltavana ja pussailee rapsutusten välissä. Syliin ottamisesta hieman hämmentyy, mutta siinäkin antaa pusuja ihmiselle ja palautuu tilanteesta nopeasti. Jive on iloinen, aktiivinen ja leikkisä poika, jonka ei kuulla juuri haukkuvan tarhalla. Jive etsii kotia, jossa sille ollaan valmiita tarjoamaan riittävästi aikaa ja aktiviteettia sekä sitoutumaan etenemään koiran ehdoilla. Tulevassa kodissa voi olla kiva koirakaveri, mutta Jive voisi pärjätä myös ainoana koirana.

Jive on pennuista isoin, noin 45 cm korkea ja arviolta 12 kg painava.

Päivitykset

28.3.2022
Saimme tarhalta jonkin aikaa sitten musertavia uutisia. Jive oli päässyt karkaamaan yhdessä toisen koiran kanssa eikä sitä ollut etsimisistä huolimatta löytynyt. Otamme osaa Jiven perheen suureen suruun. Jiven kohtaloa emme voi täysin varmuudella sanoa, mutta oletamme hänen menehtyneen.

11.2.2022
Viimeinenkin tanssipentu on varattu tänään omaan kotiin <3

2.11.2021
Kulkurien aktiivit tapasivat lokakuussa Romanian reissullaan tanssipentujen Jiven sekä Rumban. Pentueesta kaksi on jo päässyt matkaamaan omiin koteihinsa Suomeen, mutta nämä kaksi vielä odottavat. Jive oli innostunut häkkiin tulevasta vieraasta ja tervehti tätä häntä heiluen. Myös häkin ulkopuolella odottavat ihmiset kiinnostivat Jivea kovasti. Namit maistuivat hyvin vieraan ihmisen tarjoamana. Jivellä on karkealta tuntuva, terrierimäinen turkki. Jive vaikuttaa reippaalta, aktiiviselta ja tasapainoiselta koiralta. Jivesta saisi varmasti hyvän kaverin erilaisiin harrastuksiin ja tekemisiin. Lisätty kuvia ja videoita.

20.8.2021
Jive aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Jive saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jive on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: