Kodin saanut koira: KORALLI (Tehdaspentue) (nyk. Isla)

Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

2.12.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Tehdaspentueen kymmenen pentua pelastettiin pentuina Cosoban tarhan lähellä olevan tehtaan pihalta. Kuin ihmeen kaupalla kaikki niistä selvisivät pentuajan vaaroista ja niistä on nyt kasvanut reippaita ja iloisia nuoria aikuisia. Ikävä kyllä korona-ajan aiheuttaman tarhavierailutauon vuoksi ne ovat joutuneet odottamaan adoptio-ohjelmaan pääsyä aivan liian kauan. Vihdoin ne saavat nyt mahdollisuuden etsiä omia kotejaan Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Kaikki Tehdaspentueen tyypit ovat aivan huikean tasapainoisia, rohkeita ja iloisia koiria. Taustastaan huolimatta Tehdaspentueen sisarukset vaikuttavat kaikki todella mutkattomilta tyypeiltä, jotka varmasti voisivat sopia monenlaiseen kotiin.

Tehdaspentueen Merivuokko, Koralli, Meripihka ja Mangrove asustavat häkkiä yhdessä. Meno tässä häkissä on iloista ja energistä. Porukan ei kuulla haukkuvan. Koirat ovat tasapainoisen ja reippaan oloisia eivätkä pelkää vieraita. Näistä kuitenkin Koralli on hiukan tottumaton vieraiden ihmisten kanssa toimimiseen, se ei oikein tiedä, miten ihmisten kanssa pitäisi olla. Araksi Korallia ei kuitenkaan kuvailla ja se uskaltautuu haistelemaan vieraita sisarustensa tukemana. Koralli ottaa hyvin mallia reippaammista sisaruksistaan ja se varmasti hyötyisi mukavan koirakaverin esimerkistä myös kotona.

Kaunis Koralli on kooltaan n. 50cm ja 22kg.

Vaikka Tehdaspentueen tyypit ovat tarhalla todella reippaita ja mutkattoman oloisia, on kuitenkin hyvä muistaa, että ne ovat kasvaneet tarhalla, eivätkä ne elämänsä aikana ole nähneet paljoakaan häkin ulkopuolista elämää. Kaikki kotikoiran elämään liittyvät kommervenkit tulevat siis olemaan niille täysin uusia ja totuttelu esimerkiksi sisätiloissa asumiseen ja hihnalenkkeilyyn tulee varmasti viemään oman aikansa.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

13.8.2022

Koralli matkasi Suomeen ja tapasi oman perheensä. Korallin uudeksi nimeksi tuli Isla. Onnea uusiin seikkailuihin Isla sekä perhe!

2.5.2022

Kun kaikki Korallin sisarukset olivat varattu Suomeen, Koralli meinasi jäädä pentueen viimeiseksi tarhalle. Onneksi juuri silloin Korallin omat ihmiset löysivät tiensä tämän uskomattoman kauniin koiran profiiliin. Koralli ei sitä vielä tiedäkään, mutta sitä odottaa Suomessa malttamattomana aivan oma perhe. Koralli on viimein varattu, onnea Koralli ja perhe! <3

13.4.2022

Suuri osa Korallin sisaruksista on jo päässyt matkaamaan Suomeen ja lähes kaikki ovat jo varatut. Kotia vailla ovat vain Koralli sekä siskonsa Floora. Nämä ihastuttavat neidit etsivät vielä sitä omaa perhettään. Romaniassa vielä odottelevat sisarukset onkin siirretty yhteiseen häkkiin. Koralli näkyykin edellisellä reissulla päivitetyn Flooran videolla. Koralli on kovin utelias vieraiden saapuessa häkkiin, mutta se käy välillä hakemassa vauhtia kopin turvasta. Kaunis Koralli hyötyisikin varmasti koirakaverista uudessa perheessään. Lisätty Flooran video, jossa Koralli kipittää häntää heilutellen mukana.

27.3.2022

Koralli asustaa edelleen sisarustensa kanssa paddockissa tarhan reunalla. Yhtäältä paikka on hyvä, sillä se on suojaisa ja rauhallinen. Toisaalta tarhan perälle eksyy harvoin ihmisiä, joten Koralli on hiukan ihmisiin tottumaton. Se on kuitenkin onnistunut keräämään itsevarmuuden rippeitä ja onkin reipastunut sitten viime näkemän. Häkkioloissa Koralli hyppii ihmistä vasten ja ottaa namit kädestä vaikka se rapsutuksia väistääkin. Korallin pihassa vapaana asuvat sisarukset ovat todella lempeitä ja erittäin ihmisrakkaita, onkin varsin mahdollista, että Korallista kuoriutuu kunnon sylikoira, kunhan se pääsee kotioloissa tutustumaan rauhassa ihmisiin. Koralli reipastuukin viiden minuutin tapaamisen aikana jo hurjasti, kuinka paljon se olisikaan rentoutunut, jos sen kanssa olisi ehditty viettää enemmän aikaa.

19.1.2022

Aktiivimme pääsivät viimeisimmällä matkallaan tapaamaan tehdaspentuetta. Tässä häkissä on melkoinen meininki, kun koirat juoksentelevat edestakaisin. Pentuekamut ovat sopuisia eikä niillä tule resursseista riitaa. Tehdaspentueen Merivuokko, Mangrove, Meripihka ja Koralli ovat hiukan tottumattomia ihmisvieraisiin. Ne ovat kuitenkin kovin uteliaita, vaikka säpsähtelevät vieraiden äkkinäisiä liikkeitä. Herkulliset namit katoavat kuitenkin käsistä niin, että meinaavat sormet lähteä mukana. Koralli ja Meripihka käyvät välillä tauottamassa kopissa, ennen kuin tulevat takaisin menoon mukaan.

2.12.2021

Koralli aloitti oman kodin etsimisen Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

—————————————————————————————————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koralli saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Koralli on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.  Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Outi Kekkonen

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: